lauantai 30. kesäkuuta 2012

Survosenkoski 28.6.2012

Tuli taas kerran lähettyä heti töiden jälkeen nopeella kalastus reissulla.
Pistin kamat kasaan ja kalastelin yläkosken läpi nopeasti liitseillä. Saaliiksi
tuli 3 kirjolohta jotka olivat kilon luokkaa. Yksi lähti ruokakalaksi ja kaksi
pääsi takaisin koskeen kasvamaan.

Myllykosken niskaa koitin ronkkia mutta siinä ei tuntunut kirjolohia olevan.
Kahlasin mylly-uoman ylitse kalastamaan pää-uomaa. Niskalla tuntui olevan
taas hiljaista. sitten aloin ronkkia larvoilla kosken reunoja ja sieltä haaviin antautui
kaunis ja pulska 35cm taimen joka lähti takaisin pirteänä koskeen.

Vaihdoin larvoista liitseihin kirjolohen toivossa ja kalastin koskea alaspäin kun
iso taimen jysähti kiinni. Pari kertaa kosken isomus kävi pinnassa tekemässä komeat
Hypyt ja tämän jälkeen paineli koskea alas kuin juna. Kalan perässä piti lähteä kahlailemaan
lopulta pääsin kalan perässä suvantoon jossa se antautui haaviin. Haavissa komeilu 65cm
taimen. Tämän kesän suurin taimen oli siis haavissa. Pikaiset kuvaukset ja kala takaisin koskeen.
Tämän jälkeen pakkailin kamat ja lähdin kotiin.





perjantai 22. kesäkuuta 2012

Survosenkoski 21.6.2012

Tuli lähdetty käymään heti töiden jälkeen nopeasti juhannuskalassa.
Paikalle saavuin kolmen aikoihin ja koskessa ei muita kalastajia näkynyt.
Yläkosken kalastin nopeasti larvoilla läpi ja loppuliusta haaviin antautui n.kilon
kirjolohi joka pääsi takaisin omaan elementtiinsä.

Tämän jälkeen siirryin kalastastamaan myllykoskea jossa alkoi tapahtumia olla.
Reilun tunnin aikana haavissa kävi 6 pulskaa kirjolohta jostai isoimmat oli 2 kilon lötköjä
kaksi isointa pötköä lähti juhannuskalaksi mukaan. Pari muutakin kalastajaa oli eksynyt paikalle
ja myös heillä näkyi olevan tapahtumia.
Yhteensä 7 kalaa tuli käytettyä haavissa parin tunnin aikana. Eli varsin mukava reissu näin juhannuksen alla.






Hyvät juhannukset kaikille muille kalastajille


sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

Survosenkoski 6.6 ja 9.6

Keskiviikkona 6.9 tuli lähdettynä heti suoraan töistä käymään nopealla reissulla
Survosessa kalassa. Kamera jäi matkasta niin kuvia ei ole yhtään.
Pari muutakin kalastajaa oli eksynyt paikalle.
Aloittelin kalastusta loppuliusta jossa tiesin että kirjolohta on. Vartin verran kerkisin
Siimaa viskoa kun tuli tärppi ja lyhyen väsytyksen jälkeen kala oli haavissa.
Kala painoi reilun kilon ja lähti ruokakalaksi kotiin.

Kalastin vielä yläkosken läpi mutta enempää kaloja ei tullut. Siirryin myllynniskalle
jossa huomasin että kalojen pintovan. Laitoin pinturia kehiin ja hetken päästä haavissa
komeili 52cm taimen joka pääsi jatkamaan kasvuaan koskeen.
Tämän jälkeen pakkasin kamat ja suunnistin kotiin.




Lauantai 9.6 tuli lähdettyä survoseen käymään yhdentoista aikoihin.
Yläkoskesta tuli neljä kirjolohta oranssilla leechellä jotka kaikki saivat vapauden.
Kalat olivit noin kilon luokkaa, kaloja tuntui olevan koskessa runsaasti.

Myllykoskesta sain vielä kaksi 1,5kiloista jotka lähtivät ruokakaloiksi.
tapahtumia koskessa oli pitkälti yli kymmenen, muuten reissu oli erittäin hyvä.
Mutta Guidelinen vapa sanoi naps kun väsytin kalaa. Täytyy heti huomenna ottaa yhteyttä
Maahantuojaan ja kysellä takuu hommia koska vapa oli noin puolivuotta vanha.
Onneksi autossa on aina varavapa mukana ja kalastus pystyi jatkumaan pienestä väline rikosta huolimatta.