lauantai 26. toukokuuta 2012

Hassinkoski 25.5.2012

Lähdettiin heti töiden jälkeen Hassinkoskeen kalastamaan.
Kalaan Hassinkoskeen vaaditaan että kuuluu kalastusosakaskuntaan,
tai tuntee jonkun joka kuuluu siihen.

Itse en kuulu osakaskuntaan mutta tuttuni kuuluu joten sen myötä pääsimme
Hassinkoskeen kalaan.

Aluksi koski tuntui varsin hiljaiselta ja tärppejä ei ollut. Mutta kun ilta alkoi hämärtyä
alkoi tapahtumaan. Ensin käytin haavissa 30cm ja 35cm taimenet.

Olin pitämässä pientä taukoa kun huomasin, että loppuliussa pintoo reilumman kokoinen
taimen. En jaksanut vaihtaa perhoja vaan leeche setillä päätin lähteä koittamaan ottaako
taimen kiinni. Kerkisin siimasin suoristaa montun kohdalla kun taimen otti kiinni.
Väsytyksen jälkeen haaviin antautui 60cm komea ehjä eväinen taimen.
Valokuvauksen jälkeen taimen pääsi takaisin omaan ympäristöönsä kasvamaan.


















torstai 10. toukokuuta 2012

Pahalampi 9.5.2012

Tuli avattua lampikalastuskausi eilen töiden jälkeen Pahalammella.
Viimeksi kun kalassa olen käynyt on kohta kulunut kuukausi, on ollut
töissä kiirettä ja tulvakalaan ei ole koskiin viitsinyt lähteä.
















Paikalla saavuin neljän pintaan ja ei lammella ollut muita kalastajia.
Joten sain korkata koko lammen yksin.

Pari heittoa kerkisin heittään kun jo ensimmäinen kirjolohi otti oranssiin leecheen.
pienen väsytyksen ja parin hypyn jälkeen kirjolohi antautui haaviin.
Kerkisin juuri perata kalan ja palata samalla laiturille kun jälleen otti kirjo kiinni
tämäkin pirteä ja hyppivä kirjo lähti ruokalaksi.

Lammella tuntui olevan hyvä syönti päällä sillä käytin 2 tunnin kalastuksen aikana
kahdeksen kirjolohta haavissa. Isoimmat kirjot olivat 2kilon paremmalla puolella.
Kaksi kirjoa lähti ruokakalaksi ja loput kirjot pääsivät takaisin lampeen.

Toisen ruokakalan mahasta löytyi kourallinen kiviä.





































































Täytyy sanoa että oli erittäin hyvä lampikauden avaus.
Muutaman kuolleen kirjolohen löysin rantakaislikosta, ilmeisesti
saukon tai minkin tekosia.

torstai 12. huhtikuuta 2012

Survosenkoski 11.4.2012

Tuli nopee reissu heitettyä Survoseen. Yläkosken loppuliusta tuli tärppi
ensimmäisen 15minuutin aikana ja kirjolohi antautui haaviin.















Veden pinta alkaa olemaan jo nousussa viime viikosta noin 5cm.
Sumareita näkyi vielä varsin runsaasti mutta pintovia kaloja ei näkynyt.
Heitin koko päivän simppua ja liitsiä ja päivän molemmat kirjot antautui
jälleen simppuun.

Heitin Yläkosken ja Myllykosken välistä suvantoa mutta siinä ei tuntunut
kaloja olevan. Siirryin alemmaksi Myllykosken niskalla heittämään.
Pari kertaa kerkisin siimani oikaista kun iso Kirjo päätti iskeä simppuun.
Pienen väsytyksen jälkeen kala antautui haaviin ja lähti ruokakalaksi.













perjantai 6. huhtikuuta 2012

Survosenkoski 5.4.2012

Olimme alku viikosta sopineet kaverini kanssa, että lähdemme torstaina käymään
Survosenkoskessa kalassa. Koskella saavuimme noin puolen päivän aikoihin.
Laitomme kalastuskamat kasaan ja aloitimme kalastuksen.


















Aloitin kalastuksen niskalta, mutta siellä ei tuntunut olevan elämää.
Kaverini heitti loppuliukua ja sai sieltä yhden tärpin, sen takia
siirryin itse myös loppuliukua heittämään. Loppuliun reunasta
tuli voimakas tärppi ja kirjolohi iski simppuun.
Hetken väsytyksen jälkeen haaviin antautui pullea kirjolohi.














Kalan saannin jälkeen siirryimme kalastamaan Myllykosken niskaa.
Myllykosken niskalla tuntui olevan hiljaista, kova tuuli häiritsi
kalastusta ja ajoittain satoi lunta. Aurinko kun alkoi paistella pilvien
välistä huomasimme että sumareita alkoi kuoriutua isona massana.




















Kaverini kalasti sumari pintureilla, mutta sumarikaloja ei tullut.
Kalastimme vielä Myllykosken loppuliukua ja suvantoa, muttei
kaloja näkynyt eikä tärppejä ollut.
Päätimme vielä kerran koittaa Myllykosken niskaa. Hetken
aikaa kerkisin uittaa simppua ja valkoista leecheä,
kunnes tunsin tärpin. Jälleen kirjolohi otti simppuun ja antautui
väsytyksen jälkeen haaviin.














Tämäkin kirjolohi lähti ruokakalaksi savustuspönttöön.

Siirryimme takaisin Yläkoskeen kalastamaan, mutta kalat
eivät olleet enää otillaan. Joten päätimme pakata kalastuskamat
ja lähteä kotiin.
Tästä lähtien olen myös kalastuksenvalvoja Survosenkoskessa.

keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

Larvat

Taas on syntynyt uusia ottipelejä sidontapenkistäni, tällä kertaa vuorossa
olivat larvat. Alku syksystä tein jo ison erän larvoja, mutta nyt täytin rasiat
vihdoin loppuun.

Alkavalle kalastuskaudelle päätin kokeilla tehdä larvoja myös ärsykeväreissä,
Edellis kaudella kalastin vain luonnollisen värisillä larvoilla.
Luonnonllisen värisillä larvoillakin tuli hyvin kalaa,
mutta nyt teki mieli kokeilla vähän noita ärsykevärejä kuumille kesäpäiville,
jolloin kalat ovat montuissa eivätkä ole kovin aktiivia.

Olen pyrkinyt pitämään kaikki perhoni hyvin yksinkertaisina.
Yksinkertaisia perhoja sitoo huomattavasti nopeammin ja ne toimivat
aivan yhtä hyvin kuin vaikeammalla reseptillä sidotut.

Tässä parit kuvat tuotoksistani




































maanantai 26. maaliskuuta 2012

Leechejä

Nyt alkaisi olemaan järvileechejen osalta rasiat täynnä.
Tässä on tullut tiiviisti joka ilta sidottua järvileehcejä töiden jälkeen.
Koukkuina pääsääntöisesti käytän Knapekin Lake 6# ja 8#,
muutamia järvileechejä olen myös tehnyt kokoon 10.
Järvellä kalastan yleensä kolmen perho litkalla. Kaksi leechejä ja yksi larva systeemillä

Tässä muutamia järvileeche kuvia perhopenkkini tuotoksista






























Resepti
Koukku Knapek Lake 6-10#
Kuula
Pyrstö: marabou
Runko: marabou

Erittäin nopea sitoa ja simppeli järvileeche, joka toimii takuu varmasti



sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

Blogin tekeminen

Tuli tehtyä tällainen blogi joka käsittelee perhokalastusta ja perhojensitomista.
Olen tosiaan 23-vuotias aktiivinen perhokalastaja Keski-Suomesta.
Jokaisesta kalastus reissusta pyrin tekemään tänne pienen reissu raportin.
Myös perhojensitomisesta tulee joitakin raportteja aina silloin tällöin.